Rajavartiolaitos received 44 million euros for drone defense.

0
2

Rajavartiolaitokselle on myönnetty 44 miljoonaa euroa droonien torjuntakyvyn hankintaan.Nyt myönnetyllä rahoituksella Rajavartiolaitos rakentaa kiinteän järjestelmän tärkeimmille alueille, itärajalle ja rannikolle, vuoden 2026 aikana.

Järjestelmän kattavuus ja torjuntakyky täydennetään tavoitetilaansa vuosina 2027–2029. Tähän käytetään myös noin 36 miljoonan euron EU-rahoitusta, jota ollaan parhaillaan hakemassa.

Rajavartiolaitos käynnistää rahoituksella myös torjuntakykyisten partioajoneuvojen ja -veneiden hankinnat.

Lisäksi Rajavartiolaitos toimeenpanee nopeutetusti ulkovartiolaiva Turvan operatiivisten järjestelmien elinkaaripäivityksen. Päivityksessä hankitaan muun muassa tehokkaammat droonien torjuntajärjestelmät.

Vuosien 2026 ja 2027 aikana otetaan käyttöön myös kaksi uutta ulkovartiolaivaa, joilla on tehokas droonien havainnointi- ja vaikuttamiskyky.

”Hallituksen esitys nopeuttaa kansallisen droonitorjuntakyvyn käynnissä olevaa kehittämistä. Rajavartiolaitos rakentaa kansallisella ja EU-rahoituksella järjestelmän, joka tehostaa merkittävästi droonien havaitsemista ja torjuntaa, viranomaisyhteistyötä sekä rikostutkintaa. Meillä on oltava yhdessä teollisuuden kanssa korkea valmius päivittää teknologiaa ja menetelmiä tarpeiden muuttuessa”, toteaa Rajavartiolaitoksen esikunnan teknillisen osaston osastopäällikkö, kenraalimajuri Jari Tolppanen.

Rajavartiolaitos hankkii ensin partioajoneuvon ja -veneen evaluointiversiot, niiden älykkään verkkoratkaisun sekä tiedon integroinnin operatiiviseen johtamisjärjestelmään.

Ratkaisut evaluoidaan vuoden 2027 ja vuoden 2028 alkuvuoden aikana. Evaluointien jälkeen valmistellaan partiovene- ja ajoneuvosarjojen hankinnat. Niiden rahoitus tulee seuraavan hallituksen päätettäväksi.

Ratkaisut valmistelee ja toimittaa Rajavartiolaitoksen johtama suomalais-pohjoismaalainen teollisuuden konsortio.

Vaikuttamiskykyisen suojatun partioveneen toimittaa Marine Alutech Oy Ab. Vastaavan partioauton toimittaa Saab AB, joka rakentaa sen Sisu GTP:n rungolle.

Älykkään verkkoratkaisun toimittaa Nokia Oyj. Tiedon integroinnin Rajavartiolaitoksen ja muiden turvallisuusviranomaisten johtamisjärjestelmään toimittaa suomalainen 61N Solutions Oy.

Rajavartiolaitos allekirjoitti 25.6. sopimuksen Marine Alutech Oy Ab:n kanssa sekä aiesopimukset Saab AB:n ja Nokia Oyj:n kanssa. Aiesopimuksissa osapuolet asettivat tavoitteeksi solmia toimitussopimus 2026 loppuun mennessä. 61N Solutions Oy:n kanssa Rajavartiolaitoksella on jo sopimus.

Vaula Aunola